3. kesäkuuta 2014

Mid-century modern -henkinen senkki

3 comments

Pelastin taannoin kaksi vanhaa täyspuista liukuovellista hyllykaappia matkalta Sortti-aseman jätekeräykseen. Jämäkästi tehdyt kalusteet ovat varmasti olleet aikanaan laatua, joten olisi ollut rikollista jättää ne hakesilppurin uhriksi. Ajattelin että ehkä näistä olisi enemmän iloa ja hyötyä toimivina huonekaluina kuin savuna taivaalla. Tyylillisesti päädyin 50-luvun modernia muotoilua henkivään maailmaan, yhdistettynä kuitenkin tämän päivän sisustuksen vaatimuksiin. Retro, mutta moderni.

Kaapit oli pintakäsitelty ruskealla maalilla, paksulla kerroksella lakkaa ja toisen sisuskalut oli joku keksinyt maalata punaisella spraylla. Armotonta hiomista oli siis tiedossa kesän ensimmäisille hellepäiville. Päätin jostain kumman syystä aloittaa hommat hankalammasta päästä ja valitsin käsittelyyn punaisella oksennuksella vuoratun yksilön. (Pahoittelen tässä vaiheessa, että en muistanut ottaa kuvia projektin eri vaiheista vasta kuin loppusuoralla... ja silloinkin kännykällä.)

Tästä lähdettiin liikkeelle


Pinnasta maali lähti varsin kohtalaisella vaivalla, mutta sisustan punaisen värin poistaminen olikin ihan toisesta maailmasta. Hiomista, kuumailmapuhallinta + kaavinta ja lisää hiontaa mutta silti maali irtosi puusta tuskallisen hitaasti. Lämpötilan hipoessa kolmeakymmentä ja virvoittavien juomien uhkavaasti ehtyessä luovutin ja päätin maalata sisustan valkoiseksi. Ennen sisuskalujen ja ovien valkaisua käsittelin kuitenki ulkopinnat. Petsasin kaapin Liberonin teak -petsillä, mutta pinnan jäätyä omaan makuun liian punertavaksi vedin päälle vielä rusehtavaa petsilakkaa saadakseni halumani sävyn.


Ovet maalasin samalla valkoisella kuin sisustan. Poistin vanhat rumat muoviset vetimet ja tein itse rimasta uudet lopputulemaa paremmin palvelevat.

Olin jo aiemmin suunnitellut minkälaisen jalustan saisin kohtalaisen surkealla työvälineistölläni tehtyä. Ensin haaveilen vinoista suipoista jaloista, mutta käytännössä niiden valmistaminen ilman sorvia olisi ollut likimain mahdotonta. Mahdollisuuksiani mietittyäni päätin sahata jalan muodot 18mmx200mm puulevystä ja yhdistää ne 32mm rimoilla. Ensimmäinen sahaus meni täysin reisille. Muutin hieman designia ja toisella yrityksellä muoto alkoi olemaan sitä mitä tavoittelin. Laitoin jalustan kasaan tapeilla ja liimalla ja vedin pintaan saman tumman petsin kuin vetimiin.

Sitten olikin aika pistää kaikki osat paikoilleen ja jännittää miltä kokonaisuus näyttäisi. Omasta mielestäni lopputulos oli varsin onnistunut. Sain yhdistettyä modernin ja retron tyylin kuten olin projektin alussa ajattelutkin. Ilmeisesti lopputulos oli muidenkin mieleen, sillä tätä kirjoittaessani senkki on jo uudella omistajalla. Myynnissä se ehti olla kokonaisen tunnin. Tähänhän työt ei vielä lopu vaan toinen kaappi odottaa käsittelyä. Samalla ajatuksella, mutta kuitenkin jotain uutta.





Lisää