23. heinäkuuta 2013

Ribba -tanko ja kattilat kattoon

Kommentoi

Ikea hackers -sivustolta löytyi pari hauskaa niksiä keittiöön. Ribba tauluhyllystä ja Grundtal -tangosta sai loistavan jatkeen keittiöön ja kauhat kätevästi käden ulottuville. Samalla sai myös laskutilaa purnukoille, mausteille ym.

Keittiön työtasoista jäi jämäpätkä puuta yli, joten päätin toteuttaa myös toisen hackers -sivustolta löytämäni vinkin. Ostin ison Lämplig -pannualusen Ikeasta. Sahasin puusta hieman alustaa leveämmät pätkät ja porasin niihin reiät pannualusen tankojen mukaan. Painoin rei´itetyt puut paikoilleen liiman kanssa. Kehikon yläpuolelle ruuvasin neljä koukkua ja samoin kattoon. Lopuksi ripustin koko höskän kattoon ketjujen avulla.

Lisää

Mediaseinä

3 comments

Olin heti muuton jälkeen suunnitellut rakentavani olohuoneeseen tv-tason jonka taakse tulisi erillinen seinä tv:tä, piuhoja ja paria hyllyä varten. Ideoita etsiessäni bongasin seuraavan kuvan, jota mukaillen ajattelin tason tehdä.


Nyt puolisen vuotta myöhemmin kun taso vihdoin valmistui, oli alkuperäisestä mallista ja inspiraatiosta hyvin vähän jäljellä.

Varastossa lojui reilu paketillinen 2.4m pitkää parkettia josta päätin tehdä seinän pinnan. Aluksi kokeilin poistaa parketin lakkaa kemikaaleilla ja hiomalla, mutta lopputulos oli kaukana toivotusta.  Koska parketti paneelin taustapuoli on myös puuta eikä mdf:ää, päätin laittaa parketin seinään väärin päin.

Ensin sahasin ruodelaudat sopivan mittaisiksi ja ruuvasin ne tukevasti kiinni seinään. Sen jälkeen kiinnitin paneelit ohuilla uppokantaruuveilla urospontti ylöspäin ruoteisiin

Varsinaisena tv-tasona toimii kaksi Ikean Bestå kaappia.


Olin jo ruoteita asetellessani katsonut television lopullisen paikan, jotta saisin tv:n seinäkiinnikkeen turvallisesti kiinni. Porasin seinään reiän television kaapeleita varten. Ruuvasin seinäkiinnikkeen paikoilleen ja kokeilin vielä televion kanssa, että sijainti olisi sopiva.

Ennen pintakäsittelyä hioin paneelien pinnasta pahimmat epätasaisuudet pois ja kittasin ruuvien reiät umpeen.

Käsittelin pinnan Bloomin mustalla kuultavalla lattiaöljyllä, jonka jälkeen vahasin pinnan kiinni.

Viimeistelin seinän neljällä Ikean Lack -hyllyllä ja valkoisella reaunalistalla. 



Lisää

Lack design sohvapöytä

1 comment

Olohuoneeseen halusimme kokeilla modernin design pöydän tekemistä. Ajatus oli kasata moniulotteinen sohvapöytä, jonka väritys ja muoto sopisi olohuoneeseemme. Sahasimme yhden Lack-pöydän jalat noin kymmenen senttisiksi ja kiinnitimme ne alimpaan tasoon omilla ruuveillaan. Sen jälkeen liimasimme loput neljä tasoa kiinni toisiinsa no nails -liimalla.

Aluksi teimme muutaman hahmotelman ilman liimaa ja mielyttävän muodon löydettyämme otimme kuvat monesta eri kulmasta, jotta saimme kasattua pöydän takaisin samaan muotoon.

Jalkoja jäi iso läjä, niistä pitää keksiä vielä jotain.




Lisää

22. heinäkuuta 2013

Keittiön Dc-fixaus

10 comments
Muutettuamme halusimme tehdä jotain keittiön ulkonäölle. Kaappien rungot, ovet ym. olivat ihan hyväkuntoisia, mutta ajanhammas oli nakertanut pinnoista parhaan terän pois. Rahatilanne ei juuri asunnon oston jälkeen antanut periksi kattavalle keittiöremontille, joten päätimme ratkaista asian omalla tavallamme.


Nettiä selattuamme ja monia vaihtoehtoja pohdittuamme, päätimme kokeilla kaappien ovien päällystämistä DC-fix kalvoilla, uusia vetimet, päällystää välitilan ja vaihtaa marmoria mukailevat laminaattitasot puisiin.

Valitsimme yläkaappeihin valkoisen puunsyitä ja tekstuuria sisältävän muovin ja alakaappeihin harmaan puukuvioisen. DC-fixit ostimme Bauhausista ja vetimet tilasin e-bay:sta. Vetimille tuli hintaa vain 1.50€/kpl postikuluineen, joten ne tulivat puolet halvemmiksi kuin Ikean täysin vastaavat.



DC-fixin laittaminen on sitten ehdottomasti kahden ihmisen hommaa. Toinen pitää muovin kireällä samalla kun toinen hinkkaa sen pintaan kiinni, ainoastaan näin saimme täysin ilmakuplattoman lopputuloksen.


Työtasot ostimme Bauhaussista ja välitilan levyn Ikeasta. Lopuksi viimeistelimme keittiön rungot päädyistä, sekä sokkelin ja jalkalistat yhteneviksi. Myös keittiössä sijaitsevan vesivaraajan päällystimme kiiltävän valkoisella DC-fixillä.

 Koko keittiön uudistamiselle tuli hintaa noin 330€. Lopputulokseen olimme ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä. DC-fixit ovat olleet nyt paikallaa noin puolivuotta eikä mitään repsottamista, naarmuja tai ilmakuplia ole tullut.

Update 20.5.2015
Ei voi kuin ihmetellä tämän muovin kestävyyttä. Nyt reilu kaksi vuotta myöhemmin keittiö näyttää täysin samalta kuin vasta laitettuna. Yksikään sauma ei repsota eikä reikiä ole tullut. Likaakin voi pyyhkiä ihan reilulla kädellä ja pesuaineella. 


Update2 10.1.2017
Neljä vuotta kohta takana fixauksesta ja kalvot on edelleen kuin uudet! 



Lisää